Lintubongari.
Lauantaina nelostiellä etelään päin ennen Heinolaa. Vauhtia noin 120-130km/h rekan ohituksen jälkeen palasin oikealle kaistalle, tietenkin peilistä katsoin etten kenenkään nokan eteen mene..Siinä sitten kun keskityin eteenpäin katsomiseen, huomasin muutaman kymmenen metrin päässä linnun, joka oli juuri nousemassa lentoon, pois alta.
"noni, lennäs ny tiehes siit edest vielä ku ehit"
Menikö edes sekuntia, ku tää variksen kokoluokkaa oleva lintu olikin siinä muutaman metrin päässä, pään korkeudella.
Siinä vaiheessa ei tuntunu todelliselta että kolahtaa, mut päätinpä silti kyyristyä aika haipakkaa vauhtia

Äänen perusteella voisin sanoo että siipi ainakin osu kypärään

kaikki tapahtu parissa sekunnissa,enkä jääny paikalle kyselemään että mikä oli tai mistä oli.
Ei ois ehtiny täysin alta pois ellen ois kyyristyny tankin päälle, onneks ei tullu päin näköö.Kokemuksena erittäin mielenkiintoinen