Maston / Car-rep 2K maalien toistuvat ongelmat

Aloittaja Suiza 1200, huhtikuu 24, 2021, 08:22

« edellinen - seuraava »

Suiza 1200

Car-rep 2K maalit on myös Mastonin valmistamia, mutta motonetin myytäväksi.

Omat kokemukset noista maaleista ja niiden ongelmista alkoi 2017, kun rupesin crossipyörää maalaamaan.
Silloin marraskuussa tuli ostettua niitä noin kymmenen purkkia ja yksikään niistä ei toiminut kuten olis pitänyt.
Osasta purkeista ei saanut tulemaan maalia, kuin muutaman suihkauksen ja senkin todella huonolla paineella.
Parista purkista tuli maalia koko purkillisen, mutta purkin "sumu" oli enemmän pieniä tippoja ja jälki arvatenkin sen mukainen.

Sain kantaa niitä motonettiin takaisin useaan kertaan ja monen myyjän kanssa niitä piti ihmetellä.
Lopuksi kokeiltiin jo myyjän kanssa pihalla kahta hyllystä otettua uutta purkkia ja kumpikaan ei toiminut, kuin hetken.
Kaikesta huolimatta ne vialliset palautetut purkit näkyi kuitenkin palautuvan takaisin sinne hyllyyn...

Lämpötila oli noin 15 astetta ja purkkeja ravistelin ohjeen mukaan ja myöhemmin vielä lisää, mutta ei sillä ollut enää vaikutusta.
Noissa ei ole erillistä rikottavaa kovetinkapselia ja maalia pitäisi voida käyttää useampaan kertaan.

Yritin etsiä aluksi Mastonin 2K sprayta, mutta Kuopion suunnalta sitä ei ainakaan silloin löytynyt.
Lopulta oli ostettava normaalia 1K sprayta, niin jopas oli maalaus helppoa ja jälki hyvää.
Toki kesto ei ole 2K maalin luokkaa, mutta hermot ei enää kestänyt 2K maalin kanssa pelleilyä.

Ostin myös asiaan kuuluvan hengityssuojaimen ja lopulta oli todettava, että tein itse ja säästin.
Sillä rahalla olisin saanut maalautettua rungon ja muut pienet osat ihan oikealla maalarilla.


Tässä kohtaa eletään jo 2019/2020 taitetta.
Oli moottorin koppia maalattavana ja 2K maalin kovuus ja bensan kesto oli tarpeen.
Päätin antaa noille maaleille uuden mahdollisuuden ja motonestista maalipurkki tuli ostettua.
Ostin purkin Car-rep 2K maalia ja sisällä ollut kuula tuntui liikkuvan hyvin pienen rasvistelun jälkeen.
Maali toimi tällä kertaa melko hyvin, mutta sumu oli edelleen hieman pisarainen. Kuitenkin koko purkin sai maalattua loppuun saakka.

Koppia oli vielä maalattavaksi, niin oli ostettava maalia lisää. Kaikki Motonetissa olleet kyseisen värin 2K maalit tuli ravisteltua ja kuulat ei olleet kovinkaan herkillä lähteä liikkeelle. Ostin kuitenkin yhden purkin mistä kuulan sai kuitenkin liikkeelle.
Purkista tuli maalia sitten muutaman epämääräisen tipan verran ja suuttimen puhdistus ei auttanut yhtään, kun maali ei enää tule purkin sisältä ulos.

Motonetin rumbaan ei enää ollut mitään mielenkiintoa, niin soitin asiasta mastonille.
Kuulema ongelma on, että kyseisissä maaleissa vesi toimii katalyyttinä ja sen määrä on suurempi mitä valmistaja on ilmoittanut. Ongelma on kuulema jo korjattu.
Sanoin, että minulla on myös aikaisemmin ostettuna heidän maaleja useampi purkki ja niissä on sama juttu, että ne ei tule enää purkista ulos. Päiväystä niissä oli kyllä vielä jäljelle noin vuoden verran tai ylikin.

Sanoin tarvitsevani toimivaa maalia ja lupasi, että lähettävät maalia, kun seuraavan kerran sitä valmistavat.
Lopulta tammikuun lopulla sitä maalia tuli 6 purkkia ja oli tällä kertaa mastonin omissa pienemmissä purkeissa.
Tuoreen erän maali toimi kohtuullisen hyvin ja silloin maalasin sillä 1 täyden purkin ja toisesta purkista erittäin vähän.

Nyt kesällä kokeilin sitä lähes täydellä purkilla maalaamista, niin sieltä ei tule enää mitään ulos.
Aika huono homma, kun sama ongelma on ollut jo monta vuotta.
Laitoin mastonille sähköpostia kuukausi sitten, mutta eivät ole siihen kiireiltään kerenneet vielä vastaamaan.

Motonetin Car-rep 2K purkki maksaa 19,90€ eli lähemmäs 40€ /litra. Kova hinta maalista jonka purkista ulos saaminen on noin epävarmaa.
Asista on lähtenyt tuttujen kanssa puheeksi, niin näitä samoja ongelmia on tuntunut olevan aika monella.

Viimeisin juttu oli kaverilla joka oli hankkinut maalin maalikaupasta, niin ei ollut taaskaan tullut maali ulos purkista. Ongelma oli taas kuulema ollut sama katalyytti ja nyt se on korjattu.
Uudet purkit oli tullut mastonilta ja ne olivat toimineet.
Tosin vielä vuorokauden kuivattelujen jälkeen lämpimässä, niin silti jää sormenjäljet pintaan.
Ei luulis enää kovettuvan purkkiin, kun ei meinaa kovettua pintaan.

Miten monella täällä on ollut noiden kanssa ongelmia?
Bandit 1216T -99
Ex- pyörät: Honda VFR750F -96, Suzuki Bandit 1200S -00, Suzuki bandit 1200S -05, Yamaha FZ1-N -07, Suzuki bandit 1200S -99. Suzuki bandit 1200N -99 + monta muuta 1200 bandua.