En halua masentaa, mutta miettisin vielä matkakohdetta. Prätkällä Turkissa tarvitaan paljon malttia, runsaasti onnea ja hyvät vakuutukset.
Olen tehnyt kaksi Turkin matkaa. Ensimmäisen ja viimeisen. Tästä tosin on aikaa. Ajoimme kesällä 1990 silloisen, vielä kommunistisen Itä-Euroopan läpi Turkkiin ja aina maan etelärannikolle, Bodrumiin. Kaksi pariskuntaa kahdella pyörällä.
Mikäli Turkin liikennekulttuuri on edelleen samanlainen - ja tilastojen valossa taitaa olla - en lähtisi sinne enää pyörällä. Olen ajanut prätkällä lähes kaikissa Euroopan maissa, enkä ole vastaavaa nähnyt.
Maan liikenteessä yhdistyy erittäin vaarallisella tavalla etelämaalainen machoilu ja islamilainen fatalismi. Turkin onnettomuusluvut ajoneuvomäärään suhteutettuna ovat moninkertaiset esim. Pohjoismaihin verrattuna. Onnettomuusriski etenkin pyörällä on siis suuri.
Lonely Planetin sivuilta:
Turkey's roads are not particularly safe, and claim about 10,000 lives a year. Turkish drivers can be impatient and incautious, rarely use their indicators and pay little attention to anyone else's, drive too fast both on the open road and through towns, and have an irrepressible urge to overtake – including on blind corners.
To survive on Turkey's roads:
• Drive cautiously and defensively.
• Do not expect your fellow motorists to obey road signs or behave in a manner you would generally expect at home.
Omalla reissulla läheltä piti -tilanteita oli todella paljon. Vuoristotiellä keltainen sulkuviiva ei turkkilaiselle merkitse mitään. Henkilöautot, pakut ja kuorma-autot ohittivat säännöllisesti isoja busseja ylämäessä, keltaisen viivan yli, ilman mitään näkyvyyttä, varjelukseen luottaen. Prätkällä piti yrittää kurottaa stongan yli mutkan taakse, nähdäkseen, tuleeko sieltä kaksi rekkaa rinnakkain. Usein tuli.
Istanbulissa tapasimme vanhemman herran, joka oli asunut suurimman osan aikuisiästään ulkomailla. Hän kertoi enonsa opettaneen häntä ajamaan autoa Istanbulissa. Enon opetus oli: ”Pysyt hengissä kun ajattelet, että kaikki muut ovat juuri karanneet mielisairaalasta ja yrittävät tappaa sinut.” Hyvä neuvo.
Todettiin kaverin kanssa, että siellä on 80 miljoonaa ihmistä, ja niitä kaikkia ei ehdi yhden loman aikana opettaa. Sovittiin vain, että mikäli jotain sattuu toiselle, toinen hoitaa loukkaantuneen Istanbulin Amerikkalaiseen sairaalaan hinnalla millä hyvänsä. Paikallisiin sairaaloihin ei kannata joutua.
En viitsi edes kirjoittaa enempää yleisestä kusetusmentaliteetista, etenkin Istanbulissa. Siihen vain neuvo: kun ostat baarissa oluen, pyydä tarjoilijaa kirjoittamaan hinta paperille, jonka pidät itselläsi.
Tapasimme toki mukaviakin ihmisiä, etenkin Bodrumissa, jossa mm. pelasimme korista, veneilimme ja joimme kaljaa paikallisten tyyppien kanssa.
Ai niin, nykyisinhän siellä on vielä terroriuhka sekä liipasinherkkiä poliiseja.
Toki, jos seikkailumieltä on, ja vakuutukset kunnossa, sinne vain!
Infoa ja neuvoja mm. tässä:
https://www.giviexplorer.com/turkey-practical-info/ https://www.lonelyplanet.com/turkey/transport/getting-around/car-and-motorcycle 
