Moottoripyräkauppiaat pääkaupunkiseudulla

Aloittaja JuhaT, joulukuu 29, 2007, 16:42

« edellinen - seuraava »

JuhaT

Olen tässä muutamaan kertaan kiertänyt etsimässä varusteita  07 isoon Bandiittiini. Olen esim Tuusmotorissa ihmetellyt surkeaa palvelua. Varaosamyynti tuntuu olevan haluton myymään yhtäään mitään eikä varsinkaan Suzukin alkuperäislisävarusteita. Kävin aiemmin syksyllä kysymässä hälytintä eikä Tuusmotorissa edes tarjottu alkuperäishälytintä jonka asennus on tosi helppoa.
Nyt tänään päätin ostaa sivulaukut telineineen. Rahat taskussa marssin Tuusmotoriin ja ilmoitin ostavani sivulaukkusarjan. Tiedustelin Suzukin alkuperäislaukkuja ja samantien varaosamyyjä meni vaikeaksi ja alkoi keksiä sata syytä siihen miksi asia on vaikea toteuttaa (minulle jäi voimakas kuva siitä ettei tältä Suzuki kauppiaalta alkuperäisosia haluta myydä). No sitten kerroin myöskin Givin kiinnostavan ja myyjän kanssa Givin esitteestä nopeasti selvisi, että V35 on se laukku joka parhaiten toiveisiini sopii.
Mutta sitten kysymykset pyörän väristen paneelien ja -07 1250 SA bandiittiin sopivan putkitelineen osalta alkoi taas vääntelehtiminen ja kaikenlaisten tekosyiden keksiminen.
Miten voi olla että merkkiliikkeen varaosamyyjä tekee kaikkensa estääkseen kaupankäynnin?
Miten näillä liikkeillä voi olla varaa tälläiseen palveluun? :o

- JuhaT -
Kawasaki GTR. ex Suzuki GSF 1250SA 2007
Vantaa

arde

Mene hyvä mies RM-Heinolle Espooseen,siellä palvellaan!

JuhaT

Pitänee opetella käymään sitten Espoossa. Ei ole tullut siellä käytyä kun matkaa täältä itä-Vantaalta on jonkun verran.
Mutta ei kai missään homma pitäisi olla väkisin ostamista.

- JuhaT -
Kawasaki GTR. ex Suzuki GSF 1250SA 2007
Vantaa

JuhaT

Juolahti tässä mieleeni, saisiko kannatusta sellainen kauppiaiden ja huoltopisteiden ranking tai huonojen / hyvien kokemusten pankki  paikkakunnittain tälle foorumille.
Ostettuani Bandun itselläni oli vaikeuksia tietää/löytää sellainen huolto jossa oikeasti löytyy ammattitaitoa ja kokemusta Suzukien tekniikkaan.
Itselläni on hyviä kokemuksia Petteri Gustafssonin GRacing:in toiminnasta Karkkilassa siellä on todellista osaamista Suzukin osalta. Hoitivat korjaukset kaadon jäljiltä hienosti. SUOSITTELEN.
Toisaalta jo mainitussa Tuusmotorissa kun kysyin uutta Bandua hakiessani myyjältä osaisivatko huollosta kertoa mistä saisi ottettua ulos virtaa virtalukon takaa (navigaattoria varten) niin sain vastauksen " ei niiltä kannata mitään kysyä, vaihtavat vain öljyjä ja suodattimia"  Ei oikein tullut vakuuttunut olo.

Saattaisihan kootuista kommenteista syntyä keskustelua maahantuojan ja Suzukin edustajien välillä asiakkaiden kokemasta laadusta.

- JuhaT -
Kawasaki GTR. ex Suzuki GSF 1250SA 2007
Vantaa

ÖÖ.

Valitettavan monessa mp-liikkeessä taitaa mennä toiminta samanlaiseksi kuin tietokone/elektroniikka liikkeissä nykyään. Myyjät eivät ole ajantasalla tai muutenvaan haluttomia palvelemaan mitenkään. Sitten ehkä omaa tietämättömyyttään peittelevät ihmeellisillä selityksillä. Esim. laukkujen heijastimissa on ollut jotain sekoilua (ei tiedetty missävaiheessa ne laitetaan ja tarvitaanko niitä ollenkaan, joten keksittiin selityksiä) ja joissain liikkeissä -07 bandit on täysin sama pyörä kuin 2000 luvun muutkin banditit paitsi 50 cc isompi kone. :D Parasta taitaa olla että ottaa jostain selville osanumeron, marssii kauppaan ja sanoo että yksi tällainen kiitos.

ippo

Suora mainonta ja "haukkuminen" on vähän riskialtista peliä näillä nettisivuilla.
Voi pian huomata haastemiehen oven takana.
Huonot kokemukset voi kyllä kertoa sillai hienovaraisesti.

JuhaT

Tottakai pitää jokaisen harkita mitä kirjoittaa, mutta pidetään asia positiivisena ja kerätään tietoja niistä todellisista osaajista jotka pystyvät banduihin liittyviä ongelmia löytämään ja ratkomaan.
Kyllä kummasti helpottaisi niitä uusia harrastajia jotka ovat ensimmäisen Suzukinsa hankkineet jos olisi koottuna tiedot siitä mistä apu löytyy.
Kawasaki GTR. ex Suzuki GSF 1250SA 2007
Vantaa

Hombre

Lahdessa on ainakin Rikulla saanut hyvää palvelua tähän saakka, tulevaisuutta en tiedä, kun ei ole sitä kristallipalloa   8)
Kotka with flavor,,,

JuhaT

Riku Motorin toiminnasta on kaveripiirissäni hyviä kokemuksia. Asiantuntevaa, joustavaa palvelua.
Heiltä löytyy dynamometri, joten tehon mittauksen ja säädöt onnistuvat.

Tietääkö kukaan hyvää paikkaa pääkaupunkiseudulla jossa voisi käydä säädättämässä 1250 sen putken vaihdon jälkeen?
Kawasaki GTR. ex Suzuki GSF 1250SA 2007
Vantaa

jensnu

Moottoripyora.org:ssa on oma foorumi jossa MP-kauppiaille voi antaa risuja tai ruusuja. Jotkut MP-kauppiaatkin osallistuvat itse keskusteluun. Kauppiaat pitäisi olla kiitollisia jos heille annetaan rakentavaa kritiikkiä ja sen lisäksi heillä annetaan mahdollisuus vastata siihen samassa foorumissa.

Huonot ja hyvät kokemukset voi mielestäni kertoa tässä foorumissa mutta totuudessa on aina pysyttävä.


palmia

Lainaus käyttäjältä: JuhaT - joulukuu 29, 2007, 16:42
Olen tässä muutamaan kertaan kiertänyt etsimässä varusteita  07 isoon Bandiittiini. Olen esim Tuusmotorissa ihmetellyt surkeaa palvelua. Varaosamyynti tuntuu olevan haluton myymään yhtäään mitään eikä varsinkaan Suzukin alkuperäislisävarusteita. Kävin aiemmin syksyllä kysymässä hälytintä eikä Tuusmotorissa edes tarjottu alkuperäishälytintä jonka asennus on tosi helppoa.
Nyt tänään päätin ostaa sivulaukut telineineen. Rahat taskussa marssin Tuusmotoriin ja ilmoitin ostavani sivulaukkusarjan. Tiedustelin Suzukin alkuperäislaukkuja ja samantien varaosamyyjä meni vaikeaksi ja alkoi keksiä sata syytä siihen miksi asia on vaikea toteuttaa (minulle jäi voimakas kuva siitä ettei tältä Suzuki kauppiaalta alkuperäisosia haluta myydä). No sitten kerroin myöskin Givin kiinnostavan ja myyjän kanssa Givin esitteestä nopeasti selvisi, että V35 on se laukku joka parhaiten toiveisiini sopii.
Mutta sitten kysymykset pyörän väristen paneelien ja -07 1250 SA bandiittiin sopivan putkitelineen osalta alkoi taas vääntelehtiminen ja kaikenlaisten tekosyiden keksiminen.
Miten voi olla että merkkiliikkeen varaosamyyjä tekee kaikkensa estääkseen kaupankäynnin?
Miten näillä liikkeillä voi olla varaa tälläiseen palveluun? :o

- JuhaT -
Oli noiden takuuhuoltojen kanssa ongelmia. Olisin huollattanut 650 Salossa Ducati huolto/korjaamolla.Susna myyjä  ei siitä tykännyt vaan tuumasi yks kantaan ,et takuu loppuu siihen kun muut liikkeet sitä roplaa, paitsi susnan valtuuttamat huoltokorjaamot.
Gsx :Korjautan Salossa ja kesäkuun jälkeen siirtyy vaikeimmissa ongelmissa myös bandit sinne.
Kaveri jaksaa ja viitsii etsiä vaikka minkälaista nippeliä ympäri eurooppaa.
Ja sitten mainostusta. MP-Asennus.com oy P 0415391551

jensnu

Lainaus käyttäjältä: palmia - joulukuu 30, 2007, 16:37
Lainaus käyttäjältä: JuhaT - joulukuu 29, 2007, 16:42
Susna myyjä ei siitä tykännyt vaan tuumasi yks kantaan ,et takuu loppuu siihen kun muut liikkeet sitä roplaa, paitsi susnan valtuuttamat huoltokorjaamot.

Tällainen toiminta on täysin lainvastainen!!!!

Lain mukaan takuu on voimassa vaikka huoltoliike ei olekaan "maahantuojan valtuuttama". Autopuolella tämä uusi käytäntö toimii jo melko hyvin, ainakin oman Toyotan takuukorjaus on hoidettu mallikkaasti vaikka määräaikaishuollot on tehty "ei virallisessa" autokorjaamossa.

arde

Lainaus käyttäjältä: JuhaT - joulukuu 29, 2007, 20:03
Riku Motorin toiminnasta on kaveripiirissäni hyviä kokemuksia. Asiantuntevaa, joustavaa palvelua.
Heiltä löytyy dynamometri, joten tehon mittauksen ja säädöt onnistuvat.

Tietääkö kukaan hyvää paikkaa pääkaupunkiseudulla jossa voisi käydä säädättämässä 1250 sen putken vaihdon jälkeen?
Viaber Järvenpäässä,ovat kovasti kehuneet paikkaa!

palmia

En tunne pykäliä kovinkaan tarkoin ja kävin pitkiä keskusteluja myyjän ja  mp-korjaamon kanssa.
Mp asennus sanoi aivan samaa lainvastaisuudesta ja toivoi että teen tästä ennakkotapauksen ja olisin katsonut kortit loppuun. Mutta minä peräännyin ja katsoin parhaammaksi olla "hissunkissun".
Mp comin mekaanikko kyllä tiesi eu:n pykälät ja oikeudet ja luki pitkät litaniat laista ja oikeuksista.

petska

oli tuossa kerran yhdellä korjaamolla puhetta niin tuumailivat minulle et ei ole mitään väliä takuun suhteen vaikka olisin huoltanut ihan itte...kun kuulemma huolto olisi ollut vissiin kuitenkin ihan asillista.... :D

vanhempaan banduun kun kyselin jakoketjua/vaihtoa niin eka kysymys et vahdatko itte... :D

täällä maalla on vähän erilaista...
Suzuki gsf  1200s vm03...tyttöjen malli (vapari) 1216cc... akran race ränni..RS-36...dyna 2000... Suzuki gsxr 1100
ex suzuki gsf 1200s vm98 mut kuitenkin tallissa, ex suzuki gsx750es vm86 ja tietysti 57vm pappatunturi...