Bandit foorumi

Keskustelualue => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Japso - heinäkuu 5, 2018, 21:34

Otsikko: 1200 rosvo -02
Kirjoitti: Japso - heinäkuu 5, 2018, 21:34
Iltoja. Tuli hommattua kyseenlainen peli VFR:n korvikkeeksi. Mittarissa 63tkm ja huoltokirjan + kunnon mukaan hyvin hoidettu laite kyseessä. Yoshin putki ja suuttimet vaihdettu, penkitetty n. 130hv/120Nm. No mutta kotimatkalla löytyi pari pientä ongelmaa, mihin ehkä jo löytyikin ratkaisut, kunhan nyt vesisateelta pääsisi koeajolle. Eli probleema nro 1: pidemmän vedätyksen jälkeen katosi yksi pytty pelistä pidemmäksi aikaa. Palasi lopulta takaisin toimintaan kun mummoilin parikymmentä kilometriä. Sama toistui taas kun annoin hieman enemmän happea. No kävin uudet ohjekirjan mukaiset NGK:n kuparit ja vaihtelin ne, sieltähän löytyi jotkin sankavit*n aikaiset kaksikärkiset Championit ja kaksi niistä oli todella löysällä. Toivotaan että pätkimisen syy oli näissä.

Ongelma nro 2: panin merkille että 3-4 ja 4-5 vaihteenvaihdot menee todella nahkeasti. Alkuun oikeastaan tuntuu että siellä ei kolmosen jälkeen ole isompia pykäliä. Pienen heruttelun jälkeen ne sieltä kumminkin lopulta löytyvät. Foorumi ja google kertoi että Delvac MX 15w40 voisi auttaa. Vaihdevipun hela on kyllä hieman väljä, voisiko tämäkin vaikuttaa asiaan?'

Muuten kyllä vaikuttaa hyvinkin asialliselta pyörämallilta, kädet eivät väsyneet 150km matkalla yhtään ja moottorin luonne on hyvin miellyttävä - painaa läpi rekisterin todella muikeasti. Polvikulma on kyllä aavistuksen turhan tiukka, liekkö näihin saisi jostain madallussarjaa jalkatuille järkihintaan?