Mulla oli sama ongelma viime viikolla.Kyselin vakuutusyhtiöistä tarjouksia ja pohjola oli ainakin minun pyörään
halvin.
Mulla oli ennen MP-vakuutus Pohjolassa.
Nyt keskitettiin kaikki Nordeaan ja pyörän vakuutuskin tippui vielä n. 80€ jääden nyt reilusti alle kuuden sadan. (sis. liikenne+täyskasko)
Mulla oli ennen MP-vakuutus Pohjolassa.
Nyt keskitettiin kaikki Nordeaan ja pyörän vakuutuskin tippui vielä n. 80€ jääden nyt reilusti alle kuuden sadan. (sis. liikenne+täyskasko)
Nää Hale-alkuiset on sit molemmat Nordean piikissä :D
Voisikos nämä Halet järjestää nordeasta koko kerholle vakuutukset?
Voisikos nämä Halet järjestää nordeasta koko kerholle vakuutukset?
Toistaiseksi Tapiola ollut kokonaisedullisin ja palvelusta kiitettävä arvosana. Mutta keväällä laskettava taskulaskimen kanssa uudelleen, sillä Tapiola irtoaa S-yhteistyöstä toukokuussa -08. S-bonukset ovat muodostaneet merkittävän osan yhtiön edullisuudesta. Periaatteessa keskinäisiä yhtiöitä suosin - ehkä seuraava voi olla Lähivakuutus tai Turva. Mutta jääköön kevään mietintään.
-hh-
Toistaiseksi Tapiola ollut kokonaisedullisin ja palvelusta kiitettävä arvosana. Mutta keväällä laskettava taskulaskimen kanssa uudelleen, sillä Tapiola irtoaa S-yhteistyöstä toukokuussa -08. S-bonukset ovat muodostaneet merkittävän osan yhtiön edullisuudesta. Periaatteessa keskinäisiä yhtiöitä suosin - ehkä seuraava voi olla Lähivakuutus tai Turva. Mutta jääköön kevään mietintään.
-hh-
Minullakin on vakuutukset Tapiolassa. Jos pelkästään pyörän vakuutuksia vertailisi, niin varmaan Tapiola ei olisi se edullisin. Mutta kun minulla on kaikki muut vakuutukset (autot, talo, lasten vakuutukset yms...) Tapiolassa, niin S-bonusta tulee ihan kohtuullisesti. Jos Tapiola ei huomioi bonuksen loppumista millään muulla kompensaatiolla, niin silloin joutuu kilpailuttamaan kaikki vakuutukset.
Mulla on pyörän vakuutus Pohjolassa. Siellä oli halvin kaikista.Siellä minullakin seuraavaksi. Nimittäin tämä porin taannoinen tulva kohtasi omankin talon ja fennian kanta on että "ei korvata" ja varsinkin kun if pohjola ja tapiola ovat korvanneet. Fennia on kuulemma korvannut kaikista heikoimmin (epävirallisesti munters). Nordeastakin todella huonoja kokemuksia.... kiltisti kyllä korvasivat auton rypyt mutta sanoivat esim ettei heillä ole porissa vakuutustarkastajaa. Jouduin soittamaan kaverille joka on automaalari jotta sain selville nordean tarkastajan. neljästä yhtiöstä kokemuksia.
Tapiolassa ollut jo pitkään seisonta-ajaton vakuutus. Ei kyllä halvimmasta päästä: 800 e/v. Mutta mainio vakuutusten hallinta kotoa käsin (netti) ja hyvä synergia muuhun kodin taloushallintoon. Täytyy vielä ensi keväänä ja/tai vuodenvaihteessa pohtia kokonaistilannetta.
Kolarikokemuksia 2-3 kolmen vuoden takaa:
Lähivakuutus lähikonttori, arvosana 10+
Lähivakuutus keskuskonttori, arvosana 4-
Monia muita kolareitani en enää muista ::) Noin viiden vuoden välein aina jotakin tullut mökellettyä/oltu kohteena :-[
-hh
Juuri näin. Em. virkailijan mukaan " Meidän mp-vakuutukset on törkeän kalliita."
Kommentti lausuttiin juuri ennen kuin Tapiola lanseerasi nyk. systeemin. Arvokasta näyttää olevan edelleen.
Pohjolassa tääläkin n.600€/vuosi liikenne+isokasko.
Pyörän maksut:PohjolaEikös se ypäjä ole tuttu britaniaa myöten.Koirakahakoista.
Liikenne/Kasko: 280€/234€
Bonukset 25%/60%
Lisäksi keskittämisalennus 7%
OP-bonusasiakasalennus 3%
Etuasiakkaan lisäbonus 8%
Kun asuu pienellä paikkakunnalla missä ei tapahdu mitään ;) niin maksutkin on pieniä :D
Eikös se ypäjä ole tuttu britaniaa myöten.Koirakahakoista.
Se siitä "ei tapahdu mitään"
Samat boonukset minullakin, mutta siihen lisäksi kaikki keskittämis yms alet, ja vihjaus että kiljpailia teki vähän paremman tarjouksen.Pohjolassa tääläkin n.600€/vuosi liikenne+isokasko.
Milläs bonuksilla tuohon hintaan pääsee? Itsellä Tapiolassa, liikennevakuutus 70% ja täyskasko 35% ja vuosimaksu on tuolla 700€ tienoilla, tais olla vähän ylikin. Vielä pitäis muutama vuosi ajella, jotta pääsisi siedettäviin maksuihin täysillä bonuksilla. Tapiolassa kun saa vielä vuoden verran noita bonuksia, niin ei ole viitsinyt vaihtaa....
No ny se sitten tuli!!Huh huh !
IF yhtiö ilostutti päivääni ehdotuksella (vakuutus sopimus) yli 1500€/vuosi normaalista liikennevakuutuksesta :'(
Vaihdoin samantien, kiitos hyvien vinkkien Pohjolaan, jossa hinta on 360€/vuosi sille liikennevakuutukselle ::)
Eli kyllä pieni vertailu näyttää kannattavan 8)
No ny se sitten tuli!!
IF yhtiö ilostutti päivääni ehdotuksella (vakuutus sopimus) yli 1500€/vuosi normaalista liikennevakuutuksesta :'(
Vaihdoin samantien, kiitos hyvien vinkkien Pohjolaan, jossa hinta on 360€/vuosi sille liikennevakuutukselle ::)
Eli kyllä pieni vertailu näyttää kannattavan 8)
Puuh. Maksoin juuri muutama viikko sitten yhdellä kertaa auton ja Banditin vakuutukset koko vuodeksi (maksutapa-alennus). Auton (Octavia 4x4 2.0 TDI) ja Bandit 1200:n vakuutukset kaskoineen yhdessä maksoivat 1122 euroa. Nyt muutimme Leppävirralta Espooseen ja vakuutusyhtiöltä tuli kiva yllätys :o
Vakuutusmaksut pompsahtivat 316 euroa!!! 28%:n korotus tuntuu täysin käsittämättömältä pelkän paikkakunnan vaihtuessa! vit***aa! Mutta elämä on...
Yhteenvetona tällä hetkellä Banditin vakuutus 327+384=711 eur. Kasko noista tuo halvempi 70%:n bonuksilla ja liikenne 40% bonuksilla.
Yhtiö kpl osuus If 1 1,6 % Nordea 6 9,5 % Pohjantähti 2 3,2 % Pohjola 36 57,1 % Tapiola 9 14,3 % Turva 9 14,3 % |
Yllätysyllätys kallein oli If pienellä 1000 € marginaalilla seuraavaksi kalleimpaan Pohjolaan verrattuna. ;)
Tuosta oli juttua töllöttimessä aiemmin tässä kuussa... saa if miun puolesta pitää vakuutuksensa, jos sukupuolen perusteella pitää hinnoitella (kyseistä yhtiötä on joskus vuosia sitten kokeiltu, huonolla menestyksellä), mistä tulikin mieleen, että pitääkin jossain välissä kysyä Fennian kantaa kyseiseen asiaan.
Vakuutukset kilpailutettu ja vaihdettu viime viikolla täälläkin, ja kaikkien keskittämisalennusten jälkeen If vei voiton, joten Pohjola menetti toisenkin asiakkaan! Liikennevakuutus tippui 420€->355€. Mukana sopassa tosiaan myös autoa, kotia yms vakuutusta, mutta jokatapauksessa tuo If on meikäläisen kohdalla halvempi!,,,,,,,,,,, If vuoden jaksolla noin 400€ kalliimpi!! Siis kysymys mopon vakuutuksesta. Minulla on "kaikki"vakuutukset samassa yhtiössä! Useinhan,melkein aina vaativat,että saa maksuja alemmas! Eli mopo "kytketään"samaan pakettiin. 8)
,,,,,,täsmennän "minun" yhtiö ei ole IF! Vaikka siellä on/oli tuttu virkailija,sanoi vain minulle "valitan,kun ei pärjätä"! ::) USKOMATONTA,mutta totta! ;)Vakuutukset kilpailutettu ja vaihdettu viime viikolla täälläkin, ja kaikkien keskittämisalennusten jälkeen If vei voiton, joten Pohjola menetti toisenkin asiakkaan! Liikennevakuutus tippui 420€->355€. Mukana sopassa tosiaan myös autoa, kotia yms vakuutusta, mutta jokatapauksessa tuo If on meikäläisen kohdalla halvempi!,,,,,,,,,,, If vuoden jaksolla noin 400€ kalliimpi!! Siis kysymys mopon vakuutuksesta. Minulla on "kaikki"vakuutukset samassa yhtiössä! Useinhan,melkein aina vaativat,että saa maksuja alemmas! Eli mopo "kytketään"samaan pakettiin. 8)
Kolmeen muuhun yhtiöön soittelin ja tänään vaihtui pyörän vakuutus Nordeaan.
Oliko Tapiola mukana kierroksessa?
Kolmeen muuhun yhtiöön soittelin ja tänään vaihtui pyörän vakuutus Nordeaan.
-hh-
Tosin asuin paikka vaikuttaa myös hintoihin.
Mä en ole koskaan saanut keskittämällä kaikkia vakuutuksia samaan yhtiöön, niin halvinta hintaa.En halua kiistellä,mutta minulle ainakin tälläkertaa kävi näin! Olen "ikäni"ollut myyntihommissa,niitä pirun vakuutushenkilöitä pitää vähän "käsitellä"! Sain kaikista (Huom) vakuutuksista edullisemmat hinnat. Ne soitteli jonnekin ,en tiedä minne. Pyysivät tulemaan huomenna iltapäivällä. Silloin hinnat selvillä? ;D
Aina ollut kahdessa - kolmessa yhtiössä tapaus kohtaisesti jaettuna.
Olen "ikäni"ollut myyntihommissa,niitä pirun vakuutushenkilöitä pitää vähän "käsitellä"!
Ensiksi,en tarkoita fyysisiä tapoja, tosin mieli tekisi! Viime keväänä määrätynlainen aktiivisuus/agressiivisuus/asiantuntevuus auttoi hintaneuvotteluissa! Myös kannatti rahallisesti! Vak.yhtiöillä näyttää olevan "hintahaarukkaa"ns.vapaaehtoisissa vakuutuksissa? Minulla oli mm.salkullinen eri yhtiöiden tarjouksia mukana neuvotteluissa. En tosin niitä heille näyttänyt,vaan kerroin,että vielä pitäisi "vähän pudottaa"! Asenne hattu kourassa,anteeksi,että olen olemassa pitää jättää pois. Tarjouskierros pitää tehdä silloin tällöin, ainakin olla kuulolla. Tässäpä muutamia tapoja. Ps.Oli hauskaakin, kävin näyttämässä mopoa erään yhtiön pihalla, tulivat ulos katsomaan/tarkastamaan! Vielä lisään,että minulla on autossa täydet bonukset! Sillä "saa" täyskaskon mopoon täysillä bonuksilla! Jatketaan,,,,,,,Olen "ikäni"ollut myyntihommissa,niitä pirun vakuutushenkilöitä pitää vähän "käsitellä"!
Kerro ihmeessä lisää.. Pitäisi varmaan itsekin käydä juttelemassa asiasta, mutta strategioita on useampia erilaisia ja en oikein tiedä, mikä toimisi ja mikä ei. Eli jos on jippoja mielessä, niin kuulisin mielelläni vähän tarkemmin noista "käsittelytavoista". :)
Siirrettiin just vakuutukset Fenniasta Tapiolaan (pyörät, autot, koti- ja henkilövakuutukset, firman vakuutukset on vielä työn alla), hintaero lähes 1200 € Tapiolan hyväksi :oKävin myös Fenniassa,tunnustivat melkein heti, etteivät valitettavasti pärjää! Eräs Fennian entinenkin työntekijä kertoi juuri,että siirtää pois vakuutukset ko.yhtiöstä! Eli vielä, kilpailluttaminen "kannattaa"! Vaatii vähän viitseliäissyyttä ja asiaan paneutumista! Täsmennän,että liikennevakuutuksissa ei ollut kuin muutaman kympin ero. Vapaaehtoisissa SATASIA!!! (Vuoden jaksolla). >:( Jokainen eurokin niille liikaa. Vakuutus on silloin hyvä, jos vahinko sattuu. Tuttuni "veti" FJR:n metsään ei vahinkovakuutusta,tuli maksamaan muutama tuhat € ! Arvata voi mitä sanoi jälkeenpäin,,,,,,,,,
Mulla liikenne 595,46 (25%) Isokasko 446,16 (70%) :'(,,,,,voi olla, että kohta pitää minunkin. Isokasko 305€ (70%),omav.150€. Jos ottaa isomalla omav.300€ putoaa maksu vielä hiukan! Melkoista SHOW:ta tämä "vakuuttaminen"? Ps. Nämä maksut siis vuodessa. Vakuutus on ns.seisonta-ajaton. Asuinpaikka Hyvinkää.
Vakuutukset Pohjolassa.Asuinpaikka Helsinki.
Pitäis vissiin vähän kysellä
Tietääkö joku miten kaskosta lasketaan tuo bonusten tuoma hinnanalennus? Kyselin jo viime viikolla vakuutusyhtiöstä sähköpostilla, mutta eivät ole toistaiseksi vastanneet.Juuri soitin vak.yhtiöön. Ihmettelivät,sanoivat että 1000€=300€!!! 70% bonuksella! Jos ei ole tervetuloa heidän asiakkaaksi! ;)
Eli esimerkinomaisesti jos kasko on 1000 euroa ja kaskon bonus on 70%, niin voisi olettaa, että tuosta saisi 700 euroa alennusta ja maksettavaa jäisi 300 euroa, mutta näinhän se ei mene, vaan totuus on likempänä 600 euron alennusta ja 400 euron maksuosuutta. Muistaakseni vakuutuspapereissa on kerrottu tuo kokonaissumma ja sitten eritelty alennusosuus tyyliin "70% kolarointiturvasta". Tuosta 1000 eurosta pitäisi vähentää jotain, ilmeisestikin kolarointiturva mutta mikäs se sitten on? Jos vähentää omavastuun, niin ei mätsää silloinkaan.
Turvan laskurilla laskettuna 160 euron omavastuulla 70% bonuksilla kaskon hinnaksi tulee 986 euroa. Laskuri sanoo bonuksen olevan 591 euroa. Mun laskuopin mukaan 60% 986 eurosta on 591,6 euroa. (986-160)*0,7 = 578,2 euroa, joten omavastuutakaan tuosta ei vähennetä. Pitäisi siis vähentää 143 euroa kokonaissummasta, jotta 70% ale mätsäisi alennussummaan.
Liikennevakuutuksen aleprosentti täsmää alennettuun summaan.
Pikaisen tutkimuksen mukaan, eli foorumin eri keskusteluaiheista kerättyjen tietojen perusteella jäsenistön mopojen vakuutusyhtiöiden jakauma näyttää seuraavalta:
Yhtiö kpl osuus
If 1 1,6 %
Nordea 6 9,5 %
Pohjantähti 2 3,2 %
Pohjola 36 57,1 %
Tapiola 9 14,3 %
Turva 9 14,3 %
Näyttää että mun vakuutusyhtiö ei löydy listalta: Fennia.
Aiemmin oli If, ja nyt sain edullisemman kokonaistarjouksen.
Mopon vuosimaksu on samaa luokkaa, vakuutusehdoista en osaa
niin tarkkaan sanoa...
Itellä on Ifissä koska sieltä tuli kokonaispaketti halvimmaksi. Katellaan sitte vuoden päästä taas uudestaan ...
Soitelivat fenniasta kun olin pyytänyt tarjous pyynnön tultiin siihen kohtaan että, mootoripyörään kaskovakuutus kaveri kysäisi merkiä minä sanoin suzuki hintaan tuli heti lisää noin 550 euroa lisää vuodessa mitä nyt maksan. Kaveri tuumasi että, jos olis ollut honda tai yamaha niin olis hinta ihan toinen. Kyselin syytä moiseen eipä osanut vastata totesi vaan että suzuki on heille kuin kirosana.Arvaatte varmaan vaihdoinko yhtiötä.Suoraa puhetta vak.yhtiön puolelta. Eivät varmaan tiedä tällaisista foorumeista. Niin metsä vastaa kuin...
Ja Fenniasta on äiteen kautta huonoja kokemuksia, kun se mökillä loukkas kätensä ja sitä jouduttiin leikkaamaan ja oli kauan sairaslomalla, niin ei saanut mitään korvauksia vaikka oli vapaa-ajan tapaturmavakuutus.
On muuten mielenkiintoinen tuo ympärivuotisen vakuutuksen hinnoittelu. Ilmoittavat hinnan koko vuodelle mutta todellisuudessa hinta ei jakaannu tasan koko vuodelle. Näin ainakin Ifissä ja varmaan muissakin. Asia selvisi itsellekin vasta nyt kun tuli uuden pyörän ensimmäinen vakuutusmaksu. n. 4kk vakuutusmaksu oli yli 50% vuosimaksusta. Vakuutuskausi vaihtuu syyskuussa ja siitä eteenpäin vuosimaksu jaetaan sitten tasan koko vuoden ajalle mutta kun vakuutus aloitetaan kesken vakuutuskauden niin joutuu puolesta vuodesta maksamaan melkein saman kuin seuraavalla vakuutuskaudella koko vuodesta. Tuli kyllä tunne, että nyt on apinaa taas koijattu kun hinnasta puhuttiin...
Jakaantuu maksu tasaisesti koko vuodelle IFissäkin JOS pyörä on vakutuuksessa vakuutuskauden alkaessa. Eli syyskuusta eteenpäin laskut on kaikki saman suuruisia. En sitten ymmärrä miksei jokaisen vakuutuskausi voi alkaa silloin kun vakuutuksen ottaa, varmaan joku hallinnollinen/tietojärjestelmiin liittyvä asia. Mietin sitä, että entäs jos vakuutuksen lopettaa juuri halpojen kuukausien jälkeen niin saako sitten palautusta. Varmaankin mutta tarvitaan todennäköisesti vähintään kauppatieteen maisteri, että osaa laskea mitä se palautuksen pitäisi olla.
Jakaantuu maksu tasaisesti koko vuodelle IFissäkin JOS pyörä on vakutuuksessa vakuutuskauden alkaessa. Eli syyskuusta eteenpäin laskut on kaikki saman suuruisia. En sitten ymmärrä miksei jokaisen vakuutuskausi voi alkaa silloin kun vakuutuksen ottaa, varmaan joku hallinnollinen/tietojärjestelmiin liittyvä asia. Mietin sitä, että entäs jos vakuutuksen lopettaa juuri halpojen kuukausien jälkeen niin saako sitten palautusta. Varmaankin mutta tarvitaan todennäköisesti vähintään kauppatieteen maisteri, että osaa laskea mitä se palautuksen pitäisi olla.
Ifin mp-vakuutuksen maksut painottuvat ajokauteen
Jakaantuu maksu tasaisesti koko vuodelle IFissäkin JOS pyörä on vakutuuksessa vakuutuskauden alkaessa. Eli syyskuusta eteenpäin laskut on kaikki saman suuruisia. En sitten ymmärrä miksei jokaisen vakuutuskausi voi alkaa silloin kun vakuutuksen ottaa, varmaan joku hallinnollinen/tietojärjestelmiin liittyvä asia. Mietin sitä, että entäs jos vakuutuksen lopettaa juuri halpojen kuukausien jälkeen niin saako sitten palautusta. Varmaankin mutta tarvitaan todennäköisesti vähintään kauppatieteen maisteri, että osaa laskea mitä se palautuksen pitäisi olla.
Sitten Ifillä on näköjään ainakin kahta eri käytäntöä, koska juuri äsken suoritetun tiedustelun perusteella Ifin mp-vakuutuksen maksut painottuvat ajokauteen :-X
no näin ajokauden alkaessa tuli lähivakuutuksesta kirje ett' nostavat moottopyörien vakuutusmaksuja keskimäärin 8,5%...
Lähivakuutus 739€ ympärivuotinen, 20 pinnaa liikenne ja 70 pinnaa kasko.
Onko normihintainen?
Lähivakuutus 739€ ympärivuotinen, 20 pinnaa liikenne ja 70 pinnaa kasko.
Onko normihintainen?
Mulla oli lähivakuutuksessa n.665€ ympärivuotinen sisältäen täyskaskon. nolla boonuksilla pyörä ja kaskolle antovat täydet.
Hinta on vain yksi tekijä noissa vakuutuksissa. Henkilökohtaisesti tärkeimmäksi asiaksi muodostui Tapiolan reilu korvauskäytäntö. Tapiola korvasi radalla kaadetun pyörän noin 6000,- euron vahingot täysin ja normaalilla omavastuulla (mulla 150€).
Ennenkuin vaihtaa halvimman tarjouksen tehneeseen vakuutusyhtiöön on syytä ottaa selville miten he ovat erilaisissa vahingoissa korvauksia maksaneet. Muutoin voi tulla kovin kalliiksi verrattuna muutaman satasen vuosisäästöön vakuutusmaksuissa.
Kuulun Porissa Konepyörä klubiin
Itse pistän talveksi täyskaskon pois ja pidän vain palo- ja varkausvakuutuksen voimassa (kaverin tallissa turvassa).
Liikenne Bonus 40% 527e
Täyskasko Bonus 70% 404
Tapiolasta siinä on mukana vielä 13% omaetu.Ihanan kallista.
Nordea ja nyt pyörä lunastukseen 8000€ - 150€ omavastuu, pitäisi vaan viikonlopun aikana kerätä nippuun paperit ja avaimet ja huoltokirja jne sitten ei muuta kuin ison bandun metsästys, haulikko, luodikko ja muutkin pienaseet sallittuja. so bandu max 8500€ hakuseen
Näköjään liikennevakuutuksen perusmaksu noussut viime vuodesta 85,02 euroa ja kaskon 156,48 euroa. Mulla vakuutuskausi lähtee 1.8. liikkeelle, joten uusi vakuutuskirja tuli nyt sitten laskun mukana. Tuo liikennevakuutuksen nousu syö samalla bonusten nousun :(Tuolla tavalla vakuutusten hinnat on aina nousseet uuden kauden aluksi. Siksi täytyy joka vuosi kilpailuttaa uudelleen. Noin mä teen joka vuosi.
Ei ole harmittanut päivääkään, että laitoin viime kuun lopussa jo talviteloille ja säästin tän kuun vakuutusmaksun laittamalla seisontaan kuukaudeksi. Puntarissa oli vaihtoehdot vähän kilometrejä kylmässä ja mahdollisesti pimeässä kalliilla kustannuksella per kilometri tai ensi kesänä samalla rahalla satoja kilometrejä lämpimässä ja päivänvalossa.Kuinka paljon sulle nyt kertyy liikennevakuutusmaksua ja millä boonusprosentilla?
Selvitin v.2008 riippuu vak. yhtiöstä! Toisissa ei ,toisissa kyllä! On muuten aikamoinen VIIDAKKO.Ei ole harmittanut päivääkään, että laitoin viime kuun lopussa jo talviteloille ja säästin tän kuun vakuutusmaksun laittamalla seisontaan kuukaudeksi. Puntarissa oli vaihtoehdot vähän kilometrejä kylmässä ja mahdollisesti pimeässä kalliilla kustannuksella per kilometri tai ensi kesänä samalla rahalla satoja kilometrejä lämpimässä ja päivänvalossa.Kuinka paljon sulle nyt kertyy liikennevakuutusmaksua ja millä boonusprosentilla?
Mulla on nimittäin sellainen käsitys,että nykyisin seisonnalla ei juuri säästöä synny.
Kuinka paljon sulle nyt kertyy liikennevakuutusmaksua ja millä boonusprosentilla?
Mulla on nimittäin sellainen käsitys,että nykyisin seisonnalla ei juuri säästöä synny.
Noilla sun bonuksilla tuon mun pyörän koko vuoden voimassa oleva Pohjolan vakuutus maksaisi 652 euroa.Kuinka paljon sulle nyt kertyy liikennevakuutusmaksua ja millä boonusprosentilla?
Mulla on nimittäin sellainen käsitys,että nykyisin seisonnalla ei juuri säästöä synny.
Näyttäisi olevan liikennevakuutuksen perusvuosimaksu 932,60 euroa. 40% bonus. Kaskon perusvuosimaksu 1142,35 euroa. 70% bonus.
Seisonnassa 2 kuukautta ajokaudesta, eli huhtikuu ja lokakuu. Tällöin liikennevakuutuksen perusmaksu, jossa huomioitu seisonta-aika 714,54 eur ja kaskon perusmaksu, jossa huomioitu seisonta-aika 863,37 eur. Tuo tarkoittaa mun nähdäkseni sitä, että ilman bonusalennuksia liikennevakuutuksesta tulee säästöä 218,06 euroa ja kaskosta 278,98 euroa. Jos otetaan bonukset huomioon, niin liikennevakuutuksesta näyttäisi tulevan n. 127 euroa, kaskosta mun laskujen mukaan n. 64 euroa. Jos saan säästettyä n. 200 euroa seisottamalla pyörää pari kuukautta pimeään ja kylmään aikaan, niin kyllä se mun mielestä on ihan ok säästö. Michelin-ukkona ei ole mun mielestä niin kiva ajaa ja samalla väistellä kaikkia lehtiä yms. Mielipideasia toki.
Riippuu vakuutusyhtiöstä. Kaikilla ei tuossa ympärivuotisessa saa seisontaan ollenkaan, Turvalla saa ajokauden ajaksi (1.4. - 30.10.) kuukauden pätkissä kerrallaan, talvella aina ajossa. Käytännössä joku muu vakuutusyhtiö voisi olla halvempi ilman seisonta-aikaa, mutta tuo seisotus on toistaiseksi keikauttanut vaa'an Turvan suuntaan.
Noilla sun bonuksilla tuon mun pyörän koko vuoden voimassa oleva Pohjolan vakuutus maksaisi 652 euroa.
Siis liikennevakuutus ja isokasko 150 euron omavastulla. Kyllä ne aika samoihin vetää.
Ilman bonuksia yms. keskittämistä IF yhtiöltä koko vuosi vakuutuus 436 € eli saa ajaa aina ...ja kyseessä on Iso rosmo.
Onko ajanjaksossa joku virhe?
Vakuutusmaksu tuli tänään eikä tuntunut pahalta, maksu oli 21,91€ ajalta 1.11.2009 - 4.10.2010 Pohjolassa.
Bonukset ovat 40 liikenne ja kasko 70.Kilometrejä ei kyllä tuolla ajalla taida tulla...
Onko ajanjaksossa joku virhe?
Vakuutusmaksu tuli tänään eikä tuntunut pahalta, maksu oli 21,91€ ajalta 1.11.2009 - 4.10.2010 Pohjolassa.
Bonukset ovat 40 liikenne ja kasko 70.Kilometrejä ei kyllä tuolla ajalla taida tulla...
"ajalta 1.11.2009 - 4.10.2010 Pohjolassa."
Nordeasta kesällä otetun uuden ympärivuotisen vakuutuksen vuosimaksut ja saadut lähtöbonarit:
Liikenne (20%) 689,39€
Laajakasko (70%) 387,69€
yht. 1077,08
"huomioitu" avainasiakkuus & keskittämissopimuksen alennus.
Viestiketjun perusteella tuntuu muualla olevan kovasti halvempaa !!! ???
Varsin kohtuullinen vakuutusmaksu tuolta ajalta - jos on samaa luokkaa myös puuttuvalta osalta eli 11.4.2010 - 4.10.2010, niin täytyy heti aamulla pinkaista Pohjolaan.
Varsin kohtuullinen vakuutusmaksu tuolta ajalta - jos on samaa luokkaa myös puuttuvalta osalta eli 11.4.2010 - 4.10.2010, niin täytyy heti aamulla pinkaista Pohjolaan.
Minulla on kanssa jotain tuota luokkaa tuo talven ajan vakuutusmaksu. Ainakin Turvassa tuo menee niin, että varsinaisella ajokaudella (1.4.-31.10.) maksetaan suurin osa tuosta vakuutuksesta, joten silloin laskut ovat suurempia. :-\
Mulla on vuoden -09 hinnat: Liikenne bonus(35%) 320,86 ja osakasko 40,90
Näit on toisaalt vaikee vertailla ku asutaan eripuolella Suomea ja ollaan kaikki hiukka eri ikäsii.
no niin no, mä tietty menin laittamaan tuohon noi hinnat, ilman bonusvähennyksiä, mut bonusoikeudelliset hinnat on tässä, jos vaikka haluat editoida ne kuntoon
liikenne 447 ja kasko on 219
Tietääkö kukaan missä vakuutusyhtiöissä saa osakaskoon myös autopalveluvakuutuksen ("hinausvakuutus") yli 10 vuotta vanhoihin pyöriin?
Tapiolassa ainakin loppuu yli 10 vuotiaissa pyörissä >:(. Täyskaskossa kyllä olisi, mutta ei noin vanhassa oikein kannata täyskaskoa pitää.
Meneeköhän tuossa osakasko ja täyskasko sekaisin? Minulla oli Tapiolassa täyskasko tuota luokkaa, mutta nyt osakaskokin huimat 133 e (osakaskossahan ei ole bonareita lainkaan).
-hh-
Meneeköhän tuossa osakasko ja täyskasko sekaisin? Minulla oli Tapiolassa täyskasko tuota luokkaa, mutta nyt osakaskokin huimat 133 e (osakaskossahan ei ole bonareita lainkaan).
-hh-
Ei ole. IF:ssä liikennevakuutus 70% bonuksilla 198,46€ ja osakasko 86.97€, yhteensä 285.43€
Imho olisi hyvä laittaa 0 bonareilla ne hinnat sinne taulukkoon, eikä käyttämällä omia bonuksiaan. Sillä tavalla ei tarvitse käyttää laskin saadakseen omille bonuksilleen hinnat.
65% 227.85€/vuosi? Mulla on pohjolassa 70% 142€/vuosi.
1200 Bandun liikennevakuutus 65% bonuksilla 227.85€/vuosi
Voi *it*u! Näyttää sitten joka vuosi nousevan pakollinen liikennevakuutus ~15%:lla. Siihen ei paljon auta 5% vuosittainen bonuskertymä...
Nymmä olen ihmeissäni, maksan liikenne+täyskaskosta (30/70) 1194 egeä vuodessa Ifiin.On.
Onks mua ny huijattu? :-\
Jaahas, että niin paljon iloa ja hyötyä niistä pitkistä asiakassuhteista >:(
Kiitti tiedoista, tää ottaakin heti maanantaiaamuna yhteyden Ifin asiakaspalveluun...
Miten sulla kävi tuon vakuutusmaksun kanssa IF:n osalta?
Kerron torstain jälkeen kun saan Pohjolan laskelman koko vakuutusnipusta, siis koti- yms vakuutukset mukaan lukien.
Nymmä olen ihmeissäni, maksan liikenne+täyskaskosta (30/70) 1194 egeä vuodessa Ifiin.
Onks mua ny huijattu? :-\
Vakuutus on tällä hetkellä Pohjolassa (liikennevakuutus 40%, täyskasko 70%) hintaan n. 800 euroa. Kyselin IF:ltä vastaavaa ja summaksi tuli n. 835 euroa. Jos siirrän kuitenkin kotivakuutuksen samalla, saan keskitysalennusta 10%, jolloin prätkävakuutuksista kertyy enää n. 750 euroa. Kotivakuutus oli jo ilman keskittämistä edullisempi kuin Pohjolassa. Pitää vielä kilpailuttaa muut vakuutusyhtiöt, mutta vakuutusyhtiö kyllä vaihtuu.
Taitaa nää vakuutusasiat olla tosiaan ihan arpapeliä, ku lukee porukan kirjotuksia. Paikkakunta vaikuttaa pirusti, itelläki tuli liikenne+osakasko Pohjolasta hiukka vajaa 700e/vuosi.Juuri näin, mulla taasen If olisi kirkkaasti kallein.
Ifissä ois ollu vielä kalliimpi. ::)
Vakuutus on tällä hetkellä Pohjolassa (liikennevakuutus 40%, täyskasko 70%) hintaan n. 800 euroa. Kyselin IF:ltä vastaavaa ja summaksi tuli n. 835 euroa. Jos siirrän kuitenkin kotivakuutuksen samalla, saan keskitysalennusta 10%, jolloin prätkävakuutuksista kertyy enää n. 750 euroa. Kotivakuutus oli jo ilman keskittämistä edullisempi kuin Pohjolassa. Pitää vielä kilpailuttaa muut vakuutusyhtiöt, mutta vakuutusyhtiö kyllä vaihtuu.
Tulipas sitten soiteltua vielä Fennia ja Tapiolakin läpi. Kyseessä siis liikennevakuutuksessa 40% ja täyskaskossa 70% bonukset ja ehdoissa pienimmät omavastuut.
Fennian tarjous oli ilman keskittämisetuja reilut 1100 euroa ja Tapiolan vastaava 960 euroa. Eli vakuutukset IF:iin tämän tarjouskierroksen perusteella.
Pölhölän vakuutussopimus tuli,
liikenne 371€/v
osakasko 95€/v
elämä on,
Pölhölän vakuutussopimus tuli,
liikenne 371€/v
osakasko 95€/v
elämä on,
Kohtuullisen liki: mulla alas pyöristettyinä 370e ja 95e, sama pulju.
Mutta tosiaan, nuo kokonaissysteemit novat usein hyvinkin monimutkaisia laksutoimituksia vaativia.
-hh-
Sulla lienee paremmat bonukset, kun allakin on "huomattavasti" tehokkaampi peli ;D
vaihtui liikennevakuutus Tryg 366€ ---> Pohjola 298 €
Bonus 45
En ole vanhassa pyörässä pitänyt kaskoo. Ainoastaan liikennevakuutus. Sit loppuu mopoilu, jos ei oo varaa laittaa pyörää kuntoon jonkin mällin takia.vaihtui liikennevakuutus Tryg 366€ ---> Pohjola 298 €
Bonus 45
Et kaskoo kysyny pohjolasta?
Liikennevakuutus ainakin nousee kuin pullataikina, vuosittaiset korotukset syö reippaasti ponukset. >:(Kyl mulla on hieman laskenut viimevuodesta 299€ --> 272€
Kaskovakuutuksissa ollaan enempi asialinjalla. ;D
MP- vakuutus hankittu IF:stä, jossa ennestään jo kaikki muutkin eli keskittämis, liitto ja muut alet huomioitu.
Paikkakunta: Askola
Kuski: Mies 40v
Liikenne: Bonus 55% 316 eur
Täyskasko: Bonus 70% 262 eur
Yhteensä: 579 eur
Ajoneuvojen vakuutukset siirtyi IF:iin.Pitääkin pyytää tarjous kun itsellä turvassa sama pyörä samoilla bonuksilla yhteensä joku 1000€
Bandun liikennevakuutus 40% bonuksella ja keskittäjäalennuksella, vuosimaksu 363,52 euroa
täyskasko 70% bonuksella ja keskittäjäalennuksella, vuosimaksu 220,31 euroa
Etenkin mp:n vakuutusmaksuihin tuli kohtuullinen muutos...ja oikeaan suuntaan.
Vaihtui Pohjolan ympärivuotisesta IFiin. Bonukset 30/70. Noin 700:sta putosi 300 euroon. Molemmissa osakasko. Onko tuolla IFillä tapahtunut lähiaikoina jotakin, kun ei kauhean kauaa ole, kun noita vertailin ja silloin päätin pidättäytyä Pohjolassa.
Mahtaiskohan joku tietää vastauksen tähän:
Katsoin ifin laskurilla kahden ison bandiitin vakuutushintoja samoilla tiedoilla. Molemmat bandiitit olivat malliltaan samoja ja saman ikäisiä. Kuinka voi olla mahdollista, että vakuutushinnoilla oli ~150e eroa?
Mahtaiskohan joku tietää vastauksen tähän:
Katsoin ifin laskurilla kahden ison bandiitin vakuutushintoja samoilla tiedoilla. Molemmat bandiitit olivat malliltaan samoja ja saman ikäisiä. Kuinka voi olla mahdollista, että vakuutushinnoilla oli ~150e eroa?
Olisiko niin että kun kiinnostusta riittää niin nostetaan hintaa.Kattelin vaan muutamien eri pyörien vakuutuksia laskurilla ja jälkikäteen hoksasin, että laskuri antoi "samalle pyörälle" eri vakuutuksen. :P
Ei vaiteskaan. Miksi muuten laskurilla katsoit "saman pyörän" kahteen kertaan?
Mystistä.
Oisko käyttöönottovuosi eri, jolloin toinen pyörä onkin vakuutusyhtiön silmissä uudempi?Onhan se mahdollista.
Mies 37Mikäs hinta tuo ilmoittamasi 362,03€/v sitten on? Eikö se olekaan vuosihinta vaan seisonta-ajallinen muutaman kuukauden hinta?
Lahti, Päijät-Häme
Osakasko-ja liikennevakuutus; 362,03 €/v
GSF Bandit SA -07
Meinasi muuten hiukan verenpaineet nousta, kun IFin omakansioon läsähti lasku, missä lukee vajaa 800€ vuosimaksu. Soitin sit Ifille ja tiedustelin, mikä mahtaa olla homman nimi, kun meiliin tulee varmistus vakuutuksesta ja sen hinnasta(362,03€/Vuosi) ja sit IFin omakansioon lävähtää täysin eri summa.
Sieltä se sitten selvisi, että toi omakansion summa on ainoastaan se summa, mikäli pyörä olisi liikenteessä koko vuoden. Sitä ei vain ole missään mainittu. Ihan tiedoksi, jos joku muu polttaa päreitään samasta syystä.
Veroton perusmaksu | - | 681,69 |
Bonus | 35,0 | -238,59 |
Keskittämisalennus | 7,0 | -31,01 |
Liikenneturvallisuusmaksu (1,01010 %) | 1,0 | +4,17 |
Vakuutusmaksuvero | 24,0 | +99,89 |
Maksu yhteensä | - | 516,15 |
Vaihdoin keväällä Pohjolan ympärivuotisesta Ifiin. Nettikaupan alennus oli vielä -10% eka vuosi, lasku tipahti n.reilusta 200e:sta n.95e/7kk. Rohjossa pelkkä pakollinen liikennevakuutus. Liekö foorumin halvin vakuutus?
Huippukasko ja liikennevakuutus | 873,39 € |
Täyskasko ja liikennevakuutus | 748,20 € |
Etukasko ja liikennevakuutus | 702,32 € |
Osakasko ja liikennevakuutus | 410,25 € |
Liikennevakuutus | 229,49 € |
Mies 47v. Suonenjoki,vakuutusyhtiö if ja pyörä on Suzuki GSF 1250 SA.Laskuri näytti pienempiä summia joten hintoja hieman "tarkistettiin".
-Liikennevakuutus 40% bonuksella 421,97 €
-Täyskasko 70% bonuksella 238,45 €
Paljonko vakuutuksen hinta sitten ifillä olis ollut?
Huippukasko ja liikennevakuutus | 1017,20 € |
Täyskasko ja liikennevakuutus | 892,01 € |
Etukasko ja liikennevakuutus | 825,68 € |
Osakasko ja liikennevakuutus | 468,95 € |
Liikennevakuutus | 248,73 € |
Pelkkä liikenne 190€/vuosi, bonus 55%Tilanteet vähän muuttuneet mutta vakuutukset sen kuin halpenee.
Suzuki Bandit 1200S 2002
Mies 30
Paikkakunta: pieni, Varsinais-Suomi
Yhtiö: IF
Kaksi autoa, Bandit + mopo = jotain keskittämisalennuksia
If on uudistanut ajoneuvovakuutusten hinnoittelua ja tämän viikon maanantaina. Suosittelen kaikkia tarkastamaan omat vakuutukset. Minulla putosi tuon 1250 Bandiitin vakuutus 140€ ja auton vakuutus 80€ kun tarkasteltiin virkailijan kanssa hinnat.
Tilanteet vähän muuttuneet mutta vakuutukset sen kuin halpenee.Ilmeisesti toukokuussa If on muuttanut hinnoitteluaan niin että nyt pelkkä liikennevakuutus maksaa 83,80€/vuosi.
Pelkkä liikenne 155€/vuosi
Suzuki Bandit 1200S 2002
Mies 32
Turku
Yhtiö: IF
Kolme autoa, Bandit + mopo + kotivakuutus = joku metsästäjäliiton keskittämisalennus
Btw tippui pakun verolaput postissa, reilu 3€/päivä vakuutusten kanssa. Päätin siirtyä ajamaan kesällä lähinnä Banditilla.
If oli taas viikonloppuna uudistanut vakuutusten hinnoittelua. Päivittämällä pyörän ja auton vakuutukset tippui taas hinnasta yhteensä n. 100€ pois. Kannattaa tsekata löysät pois.
Vakuutusten päivitys kannattaa tehdä asiakaspalvelijan kanssa, koska ainakin omissa oli hinnat liikkuneet ristiin kaskon ja liikennevakuutuksen suhteen. Päivittää vaan ne joista on halvempi hinta tarjolla. Netin kautta ei voi päivittää kaskoa ja liikennevakuutusta erikseen vaan molempiin tulee uus soppari uudella hinnalla.
Tulipa vaihdettua kaikki vakuutukset Fenniaan alkuvuodesta. Muistaakseni liikennevakuutus + täyskasko on noin 550€/vuosi.Eikös näissä kannattaisi aina mainita myös bonusten määrä,niin olisi enemmän vertailukelpoisia..
Eikös näissä kannattaisi aina mainita myös bonusten määrä,niin olisi enemmän vertailukelpoisia..
MP vakuutukset Ifissa:
Paikkakunta: Kerava
Kuski: Mies 33v
Liikenne: Perusvuosimaksu 557,19 Bonus 55% ja keskittämisalennus 10% =225,67
Etukasko: Perusvuosimaksu 569,82 Bonus 70% ja keskittämisalennus 10% =248,11
Yhteensä: 473,78 eur
Mielestäni kohtuullista ;D , mutta varmaan tuosta nousevat kunhan pakoputkiston saa otteeseen 8)
Tuli vaihdettua Ifiltä OP:lle sekä auto että prätkä. Yhteensä säästyy noin satku vuodessa.Oho...kerroppa lisää minä vaihdoin mopedin oopeelta ifille niin halpeni noin 45%....siis pelkkä mopedi ei autoa.
Itsekkin hiukan yllätyin.
Piruuttani kävin OP:n sivuilla ja laskuri antoi n. 50 euroa halvemman hinnan osakaskoineen kuin Ifiltä.
Sama juttu myös auton kanssa, samoilla specseillä.
Ei ole Ifin voittanutta ollut aikaisemmin, mut tämä vuosi mennään sit OP:n tallissa.
Ikää mulla 40, Lahti kaupunkina ja OP antoi 64% bonuksia